laihdutus

Vuosi 2019

Viime vuosi päättyi kiireisissä merkeissä, eikä vuodenvaihde tehnyt ihmettä asian suhteen; montaa hommaa hoidettavana tänä vuonna, ja nuo hommat jakautuvat tasaisesti jokaiselle päivälle. Puuhaa riittää töissä, lisäksi loppuvuonna järjestetään häät ja nyt ajankohtaisimpana puuhana uusi kotimme ja sen pintaremontointi. Tuohon joukkoon on nyt vain ängettävä tämä painonpudotusprojekti, jonka aloitinkin 1.1. herkkulakolla. Herkkulakon tavoitteena ei ole sinänsä laihtua, mutta se on suhteellisen väistämätön lopputulema, kun joulukuun ruokavaliosta n. 80 % oli suklaata. En siis syönyt mitään isoja määriä, en kokenut ähkyä tai käynyt lähelläkään oksennusajatuksia, mutta koko ajan oli jotain pientä suussa, yleisimmin lahjaksi saatuja herkkuja.

Kahden asunnon välillä tempoilu ei ole helppoa, ja juuri nyt olenkin vanhalla asunnollamme parin päivän ajan. Puntari on myös vielä täällä, ja yritän muistaa ottaa sen mukaan, kun lähden takaisin kotiin. Joka tapauksessa, tänään aamulla aamiaisen jälkeen ja ulkovaatteet päälläni hyppäsin hetken mielijohteesta puntarille, ja lukema näytti 79,2 kg. I know, ei mikään imarteleva luku, ja onpa alimmista lukemista tultu ylöspäin 4,9 kiloa, mutta en nyt jaksa ihan kamalasti stressata. Ensinäkin pelkästään se, että mittaan seuraavan painon ennen aamiaista ja ilman vaatteita, vie tuosta luvusta ainakin kilon pois. Sitten siinä on huolella kerrytettyä nestettä, ja varmasti myös ihan fläsääkin, mutta tosiaan kaikki viisi kiloa ei ole läskiä.

Kuinka siistiä muuten, että pieni takaisku ei masenna enää ollenkaan? Lukemat on vaan lukemia, toki haluaisin nähdä pienempiä, mutta niitä en ole kyllä toiminnallani ansainnut viimeisen parin kuukauden aikana. Tekemisistä on seurauksia, ja ne täytyy nyt kantaa 🙂 Toisaalta taas joulunaika oli niin ihanan rento, rauhallinen ja herkullinen, etten jaksaisi itseäni soimata näistä lukemista.

Viime vuonna en ainakaan pikaisella blogin selaamisella tehnyt mitään tarkkoja tavoitteita vuodelle 2018, mutta tavoittelin koko vuoden kestävää kuukausihaasteiden putkea. Noh, se meni mönkään joskus keväällä, mutta aion silti yrittää uudelleen. En ole vielä keksinyt haasteita tämän herkuttoman tammikuun lisäksi, mutta katsotaan niitä sitten yksi kerrallaan. Tänä vuonna uskon motivaation olevan hieman korkeampi, koska koko ajan mennään häitä kohden 🙂 Eli koko vuosi on kevyttä morsiusdieettiä, ja mieskin on puhunut omasta vatsanpienennysprojektistaan. Tänä vuonna saatan siis saada seuraa lenkkipoluille ja jumppahaasteisiini!

Jotain tavoitteita on tälle vuodelle kuitenkin hyvä asettaa. En pidä epämääräisistä tavoitteista, koska ne ovat – noh, epämääräisiä. Esimerkiksi ”liiku enemmän” tai ”voi paremmin” ovat hienoja haasteita, mutta niiden onnistumista on aika mahdotonta mitata.

  1. Paina 31.12.2019 enintään 69,9 kg.
    *   Tämä tarkoittaa siis noin 9 kilon painonpudotusta, joka on alle kilo kuukaudessa. Olisi hienoa, jos paino olisi lähempänä 60 kiloa kuin 70 kiloa, mutta katsotaan mitä tapahtuu.
  2. Kerrytä Sports Trackeriin vuonna 2019 vähintään 1 500 kilometriä
    * Tämäkin on vuositasolla kuukausitason sijaan, koska kesällä tulee helposti kuukaudessa kymmeniä kilometrejä enemmän kuin talven lumi- ja sohjosäässä, jolloin ei paljoa huvita ulko-ovea raottaa.

Katsotaan siis huomenna aamulla virallinen aloituslukema tälle vuodelle, ja sitten ruvetaan hommiin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s