laihdutus

Suunta hukassa

Tammikuun herkuton oli ja meni, joskin päättyi päivän etuajassa, kun menimme juhlistamaan kahta hyvää uutista ravintolaan.

Laihdutusasiat ovat samaan aikaan pyörineet mielessä paljon ja ei ollenkaan. Yhtenä hetkenä mietin, että nyt alan taas syömään sillä tavalla kuin kesällä; pieniä annoksia pitkin päivää, kalorit 1500 tuntumassa. Se sopi minulle kaikin puolin, koska voin hyvin, olo oli kevyt ja painokin putosi. Joulunaika sekoitti pakkaa, enkä ole oikein päässyt kelkkaan takaisin. Eilen olin syönyt tosi järkevästi ja kevyesti, mutta kun pääsin töistä, yhtäkkiä päätin, että haluan hampurilaisen. En saanutkaan seuraa, joten ajattelin ostaa paninin. Nekin olivat loppuneet, joten kävin ohikulkumatkalla ostamassa kaupasta kaksi fetakolmiota ja Daim-patukan. Ostin ne ”koska oli nälkä”, mutta jo kassalla mietin, että eihän mulla edes ole nälkä. Sitten mietin, että eihän mulla nyt ole nälkä, mutta olen viimeksi syönyt viisi tuntia sitten, ja vielä melkein kaksi tuntia seuraavaan mahdollisuuteen syödä. Eli parempi syödä ne ”varalta”.

Noh, järjettömän lumentulon seurauksena reilun kahden tunnin lumityöt varmasti tasoittivat ruokailua, eivätkä päivän kalorit muutenkaan olleet mitenkään järjettömät, mutta silti harmitti. Mikä ihmeen pakko nyt on taas tehdä huonoja valintoja päivästä toiseen? Tänäänkin mietin, että lähden töistä aiemmin ja ehdin käydä nyt siellä hampurilaisella, johon en eilen päässyt. Sitten pysäytin ajatuskulun, ja avasin tämän blogi-ikkunan. Mistä nyt tuulee?

Remontti ja työstressikin painaa päälle, mutta eihän se ole mikään syy syödä huonosti? Hyvät valinnat eivät vie yhtään sen enempää aikaa, kuin huonotkaan. Terveellisen ruoan syöminen ei vie voimavaroja tai aikaa, samaa tahtia tulee syötyä sitä roskaruokaakin.

Mulla on sellainen ihannemielikuva itsestäni, hoikka nainen tyylikkäissä vaatteissa, aina hörppimässä vesipullostaan, syömässä monipuolisia ja kevyitä aterioitaan, kiiltävissä hiuksissaan ja hehkuvassa ihossaan. Ikään kuin koko ajan odotan tuon mielikuvan käymistä toteen ihan itsestään, mutta itse vain jatkan näitä huonoja elintapojani. Ihannemielikuvan sijaan olen tukeva 26-vuotias silmäpusseineen, housut alkavat taas uhkaavasti repsottaa haaroista, tukka on kuiva koppura ja sojottaa miten sattuu, kasvojen iho on harmaa ja eloton… Nyt masentaa entisestään, kun selkä jumittaa lumen lapioimisesta, jyskyttävä päänsärky kiusaa ja miehenkin kanssa tuli kinasteltua eilen remontin lomassa.

Tänään jouduttiin heräämään jo viideltä, enkä syönyt aamupalaa. Töihin päästyäni ennen seitsemää söin purkillisen ananasta, lounaalla söin kasvishernekeittoa, pannukakun mansikkahillolla ja ison sämpylän suolakurkulla. Jälleen vanhasta tavasta astelin hakemaan Zero Colaa (0,25 dl) ja suklaapatukan, ja tosiaan äsken vielä haaveilin hampurilaisesta. Tällä hetkellä tuntuu, etten ole tarpeeksi vahva vastustamaan kiusausta, mutta katsotaan, mihin päivä vie. Olisin hierojan tarpeessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s